Edellisessä blogitekstissämme esittelimme Ainolaa asuinalueena, ja tänään jatkammekin samalla suunnalla sijaitsevien asuinalueiden esittelyä. Vuorossa siis Kuokkala, Kekkola ja Ristonmaa.
Aloitetaan Kuokkalasta. Kuokkala sijaitsee keskustasta päin tultaessa heti Ainolan jälkeen. Matkaa Kuokkalasta keskustaan on noin kolme kilometriä ja lähimmälle yliopiston kampukselle, Ylistön kampukselle on reilu kaksi kilometriä. Seminaarinmäelle ja yliopiston pääkirjastolle on matkaa reilu kolme kilometriä. Kuokkalassa sijaitsee Kuokkalan ostari, jossa ovat S-Market ja K-Supermarket. Lisäksi ostoskeskuksen yhteydessä ja samalla aukiolla on paljon muita palveluja, kuten apteekki, muutama kahvila/lounaspaikka, kebab-pizzerioita, pubeja sekä hieronta- ja parturikampaamopalveluita. Kuokkalasta on myös lyhyt matka Jyväsjärven ympäri kiertävälle rantaraitille. Kuokkalassa sijaitsee Jyväskylän kaupungin ylläpitämä Kuokkalan Graniitti, josta löytyy liikuntapalveluita, kuten kuntosali, sulkapallokentät, juoksusuora, karatesali, nyrkkeilytila ja painisali. Kuokkalassa on KOASin opiskelijataloja, kuten Ykköspesän, Palstatien, Polttolinjan ja Kopparin opiskelijatalot.
Kekkola sijoittuu ikään kuin Kuokkalan, Ainolan ja Ylistön välimaastoon riippuen siitä, puhutaanko Kekkolasta vai Etelä-Kekkolasta. Etelä-Kekkola on lähempänä Kuokkalan palveluita ja Kuokkalan Graniittia. Etelä-Kekkolassa sijaitsee KOASin opiskelija-taloja Etelä-Kekkolan ja Toritien nimillä. Täältä matkaa keskustaan on noin 3,5 km ja yliopistolle noin 2-3 kilometriä riippuen kampuksesta. Nin sanottu pohjoisempi Kekkola on hieman lähempänä keskustaa ja yliopistoa, ja täällä sijaitsevat KOASin talot Humppa ja Tango.
Ristonmaa sijaitsee ikään kuin Jyväsjärven päädyssä, toisella puolella Ylistön kampusta kuin Kekkola ja Ainola. Ristonmaalta löytyy KOASin taloja, Ristonmaan ja Helkantien talot. Ristonmaalta on lyhyt matka Keljossa sijaitseviin kauppakeskuksiin Prismaan, K-Citymarkettiin ja Lidliin. Yliopiston kampuksille ja keskustaan matka taittuu kätevästi rantaraittia pitkin. Matkaa Ristonmaalta keskustaan on kolme kilometriä ja yliopiston kampuksille 1-2 kilometriä.
KOASin opiskelija-asuntoihin pääset tutustumaan tarkemmin tästä linkistä:
Onnea asunnon etsintään asuntoa etsiville,
Marika
Jyväskylän asuinalueiden esittely - Kuokkala, Kekkola & Ristonmaa
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
5.17
Rating:
Ei kommentteja: