Vappu on opiskelijaelämän yksi kohokohta, jota monet odottavat koko vuoden. Opiskelijoiden vappu ei rajoita vain itse vappupäivään vaan sitä juhlitaan vähintään koko edeltävän viikon ajan. Ainejärjestöt ja muut tahot järjestävät monipuolisesti erilaisia tapahtumia ja tekemistä, joihin jokainen voi osallistua oman mielenkiinnon mukaan.
Vapun aikoihin järjestetään muun muassa sitsejä, jotka ovat akateemisia pöytäjuhlia. Sitseillä syödään, juodaan ja lauletaan juomalauluja. Sitseillä on yleensä jonkinlainen teema, jonka mukaan vieraiden tulee pukeutua. Sitseillä on tiukat säännöt, joita jokaisen tulee noudattaa. Sitsejä johtaa toastmaster, joka vahtii sääntöjen noudattamista ja määrää rangaistukset niiden rikkomisesta. Sitsit ovat jotain, mitä on vaikea selittää, vaan ne on koettava itse!
Jyväskylässä järjestetään myös vuosittain vappuaattona (tänä vuonna jo 12. kertaa) Amazing Race Jyväskylä. Kyseessä on opiskelijoille suunnattu kaupunkisuunnistuskilpailu, jossa neljän hengen joukkueissa kuljetaan ympäri Jyväskylää rastilta rastille vihjeiden perusteella. Rasteilla joukkueet suorittavat toiminnallisia tehtäviä ja niiden onnistuttua saavat vihjeen seuraavasta rastista, jonka perusteella heidän on löydettävä se. Päivän päätteeksi nopeimmat ja parasta kisafiilistä levittäneet joukkueet palkitaan. Kisan yksi parhaimpia puolia on se, että se on poikkitieteellinen tapahtuma eli siihen osallistuvat opiskelijat kaikilta mahdollisilta aloilta. Joukkueilla näkee myös haalareiden lisäksi usein erilaista tiimipukeutumista.
Kuva: Emmi Pitkänen |
Kuva: Emmi Pitkänen |
Kuva: Emmi Pitkänen |
Itse vappupäivään kuuluu Jyväskylässä olennaisena osana Harju, jonne kokoonnutaan piknikille opiskelukavereiden kanssa. Harjulla raikaa livemusiikki ja haalareita näkyy sateenkaaren kaikissa väreissä. Harjun ohi ajaa myös vanhojen autojen kulkue, jota autoista kiinnostuneet ja muutkin voivat ihailla eväiden nauttimisen lomassa. Tärkeintä on kuitenkin herkulliset eväät ja hyvä seura!
Harjun piknik |
Harjun piknik |
Edellä mainittujen lisäksi ainejärjestöt järjestävät myös paljon muuta ohjelmaa vappuviikolle kuten leikkimielisiä urheilutapahtumia. Jokaiselle luulisi siis löytyvän omannäköistä vapputekemistä. Nyt jäädään odottamaan, mitä ensi vuoden vappu tuo tullessaan! Ehkä sinäkin olet silloin Jyväskylässä kokemassa opiskelijan vapun?
- Ida-Sofia
Opiskelijan vappu
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
3.26
Rating:
Ei kommentteja: