AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Tuleva viestinnän ammattilainen esittäytyy

Moikka!

Mä olen Taru ja lopettelen juuri toista opiskeluvuottani Jyväskylän yliopistolla. Syksyllä alkaa kolmas vuosi sekä projekti nimeltä kandidaatintutkielman kirjoittaminen! Vielä ensi lukuvuoden opiskelen pääaineenani yhteisöviestintää humanistisen tiedekunnan puolella, mutta sen jälkeen siirryn JSBE:n eli kauppakorkeakoulun puolella tekemään maisterin tutkintoa viestinnän johtamisen pääaineesta.

Opiskelijaidentiteettini on siis kokemassa suurta muutosta humanistista kauppatieteilijäksi. Todellisuudessa identiteettini ei kuitenkaan taida muuttua täysin uudeksi, vaan ainoastaan syntyä yhdistelmäksi molempia – mikä onkin mun mielestä aivan ykköskombo!

Viestinnän opiskelu Jyväskylän yliopistolla on ollut silmiäavartavaa ja todella monipuolista, sillä opintoihin on kuulunut valtavasti erilaisia opiskelu- ja tehtävämuotoja. Yhteisöviestintä ja viestinnän johtaminen keskittyvät organisaatioiden suhteiden (esimerkiksi asiakkaat ja media) ja maineen hallintaan viestinnän keinoin. Opinnoissa pyritään siihen, että valmistunut opiskelija taitaisi suunnitelmallisen ja tavoitteellisen viestinnän kokonaisvaltaisen hallinnan. Itse opiskelun lisäksi meillä on aivan loistava yhteishenki ja yhteisiä tapahtumia muidenkin yliopiston viestinnän pääaineiden – journalismin ja viestinnän (ent. puheviestintä) – kesken!

Sivuaineinani olen yliopistolla lukenut muun muassa liiketoimintaosaamisen perusteiden englanninkielisen opintokokonaisuuden (Basic Business Studies) sekä tietojärjestelmätieteitä. Erikoisin villikortti valitsemissani kursseissa on ehdottomasti ollut unkarin kielen alkeiskurssi – ami érdekes volt! Mielestäni suurimpia vaikeuksia yliopistolla onkin ollut juuri valinnanvaikeus sen suhteen, että mielenkiintoisia kursseja löytyisi eri tiedekunnista vaikka millä mitoin, mutta kaikkea ei välttämättä ole järkevää tai aikataulullisesti mahdollista koittaa tunkea omaan tutkintoon. Yliopisto-opiskelussa mahtavaa on kuitenkin se, että sulla on vapaus suunnitella tutkinnostasi juuri sellainen, kuin itse haluat ja päättää itse, kuinka paljon töitä olet valmis tekemään tietyn ajanjakson sisällä. 

Kerron tosi mielelläni lisää viestinnän johtamisesta ja myös muista Jyväskylän yliopiston viestinnän pääaineista! Heitä viestiä vaikka opiskelijalähettiläiden Facebook-sivun kautta (Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläät) tai viestimällä meidän sähköpostin suuntaan, joka on opiskelijalahettilaat@jyu.fi. Löydetään yhdessä varmasti vastaus niin kysymykseen kuin kysymykseen!

Parhain terveisin,
viestinnän johtamisen opiskelijalähettiläs Taru


Tuleva viestinnän ammattilainen esittäytyy Tuleva viestinnän ammattilainen esittäytyy Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 3.17 Rating: 5

Ei kommentteja: