AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Taloustieteen opiskelijalähettiläs esittäytyy

Hellurei!

Mä olen Emma ja toimin tästä syksystä alkaen kauppakorkean toisena opiskelijalähettiläänä Tarun lisäksi. Opiskelen siis tällä hetkellä neljättä vuotta taloustiedettä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa eli JSBEssä. Kanditutkintoni sain ulos juuri syksyllä (JIPII!) ja nyt on aika keskittyä maisterintutkinnosta suoriutumiseen. Omaa tutkintoani olen monipuolistanut laajalti sivuaineilla, ja toivon niiden myös ohjaavan minua tulevalla työurallani haluamaani suuntaan. Olen valinnut sivuaineikseni muun muassa liiketoimintaosaamisen perusteet, markkinoinnin laajan sivuaineen, kauppaoikeuden sekä laskentatoimen opintokokonaisuudet.

Jyväskylän yliopistossa parasta on ehdottomasti suunnattoman laaja opintotarjonta, 86 hakukohdetta, ja sivuaineita laidasta laitaan (myönnän, että pitäisi itsekin hyödyntää tätä mahdollisuutta paremmin). Henkilökohtaisesti olen todella nauttinut opiskeluajasta täällä Jyväskylässä.  Kaupungin keskeinen sijainti mahdollistaa kulkemisen helposti lähikaupunkeihin ja varsinkin kotiin. Meitä opiskelijoita Jyväskylässä on huimat 15 000, joka takaa myös virkeän opiskelijaelämän. Korkeakoululaisille on järjestetty äärimmäisen hyvät liikuntamahdollisuudet ja myös opiskelijahintaisia ravintoloita on miltei joka nurkalla.

Omana opiskeluaikanani olen ollut aktiivinen ainejärjestötoiminnassa, ja olenkin sitä mieltä, että se on ehdottomasti yksi opiskeluajan parhaista jutuista. Toimin tällä hetkellä Pörssi ry:n hallituksessa projektivastaavana, eli järjestän erilaisia tapahtumia meidän jäsenistölle. Ainejärjestötoiminnassa pääsee harjoittelemaan sellaisia työelämätaitoja, joita ei luennoilla opi. Sen lisäksi tutustuu äärettömän suureen määrään uusia ihmisiä, niin Jyväskylässä kuin sen ulkopuolellakin, ainakin meillä kauppakorkeakoulussa. Vapaa-aikani, tai se mitä kirjastolla opiskelulta ja ainejärjestötoiminnalta jää muulle elämälle, vietän ystävieni kanssa ja urheillen. Pelaan lentopalloa yliopiston omassa urheiluseurassa Liikunnan Riemussa, jonka lisäksi tulee harrastettua milloin mitäkin uinnista crossfitiin.
 
Opiskelijalähettiläänä kerron mielelläni lisää kaikesta Jyväskylään opiskelussa liittyvästä, joten jos mieleesi tulee kysymyksiä esimerkiksi kauppikseen liittyen voi niitä heittää opiskelijalähettiläiden sähköpostiin tai facebookin kautta!

Tsemppiterveisin,
kauppakorkeakoulun opiskelijalähettiläs Emma

Taloustieteen opiskelijalähettiläs esittäytyy Taloustieteen opiskelijalähettiläs esittäytyy Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 5.35 Rating: 5

Ei kommentteja: