AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Opiskelijan monipuolinen arki

Moi kaikki opiskelijalähettiläiden blogin lukijat, kiva kun olette siellä linjoilla!
Instagramissa on tällä viikolla vauhdissa ollut musiikkikasvatuksen opiskelijalähettiläs Sarri. Kaappasin Instan storyn koko viikoksi ja olen siellä kertonut opiskelijan arjesta. Nyt olen myös täällä blogin puolella kertomassa mitä opiskelijan arki pitää sisällään. Tervetuloa mukaan!

Seuraathan sinäkin JyU:n opiskelijalähettiläitä Instagramissa? Meidät löydät nimellä jyuopiskelijalahettilaat.

Opiskelijan arkipäivät koostuvat luennoista, demoista ja itsenäisestä opiskelusta. Minulla on lähes päivittäin joku luento tai demo. Näin loppuvuodesta osa kursseista on jo päättynyt esimerkiksi luokanopettajaopinnot, joita teen sivuaineena. Musakasvatuksen kursseista suurin osa kolmosvuonna on sellaisia, että ne jatkuvat koko lukuvuoden. Tällä hetkellä kursseja joita teen ovat: sävellys ja sovitus, yhtyepedagogiikka, variaatio Beatlesin musiikissa ja kandiseminaari.

Läsnäolon lisäksi itsenäistä opiskelua on paljon. 1 opintopiste vastaa noin 27 tuntia töitä, joten usein kursseihin on luentojen ja demojen lisäksi laskettu omatoimista työskentelyä. Tällä hetkellä kursseihin minulla kuuluu paljon itsenäistä tekemistä. Muun muassa sävellys ja sovitus kurssille teemme muutaman viikon välein tehtävän (sävellyksen tai oman version jostain kappaleesta), johon menee useita tunteja omaa aikaa. Yhtyepedagogiikan demoille on pitänyt valmistaa nuottimateriaalit ja suunnitella oma ohjaustunti. Kandiseminaariin kuuluu myös luonnollisesti omatoimista kirjoittamista. Kalenteria ei siis kannata ahtaa täyteen kursseja, sillä omalle työskentelylle on jäätävä aikaa.

Osa opiskelijoista myös työskentelee opiskelun ohella oman toimeentulon turvaamiseksi. Itse teen töitä muutaman tunnin viikossa kuoronjohtajana. Monet opeopiskelijat tekevät satunnaisesti sijaisuuksia ja usein valmistumisen kynnyksellä olevat opiskelijat ovatkin jo puoliksi työelämässä. Työskentelyä suunnitellessa on kuitenkin tärkeä muistaa, että opiskelu on opiskelijan pääasiallinen työ eikä töissä oleminen ole kaikilla laitoksilla pätevä syy olla esimerkiksi luennolta poissa.

On myös opiskelijoita, joiden arkeen kuuluu ainejärjestötoiminta. Ainejärjestöhommat ovat vapaaehtoistoimintaa, johon kuuluu muun muassa ainejärjestön hallituksen kokoukset sekä tapahtumien järjestäminen. Ainejärjestötoiminnasta saa muutaman opintopisteen ja hallituksessa oleminen on oikein opettavaista. Itsekin olen ainejärjestötoiminnassa ollut mukana ja voin lämpimästi suositella luottamustoimia kaikille! Monet opiskelijat myös käyvät oman oppiaineensa ainejärjestön tapahtumissa, joita järjestetään pitkin lukukautta. Itse olen tänä syksynä ollut mukana ainejärjestön järjestämissä tapahtumissa esimerkiksi melomassa, saunaillassa, open stage-illassa ja tanssiaisissa.

Opiskeluarjen ohella on tärkeää muistaa myös huilata, harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Jyväskylässä on mahtavat puitteet harrastamiselle. On monipuolisia liikuntamahdollisuuksia ja paljon erilaisia harrastejärjestöjä, jotka tarjoavat vapaa-ajalle toimintaa. Opiskelijoille on Jyväskylässä oma liikuntapalvelu Korkeakoululiikunta, joka tarjoaa muun muassa ryhmäliikuntaa, palloilua sekä monenlaisia kursseja. Musiikin harrastusmahdollisuuksia on myös monia: on orkestereita, kuoroja sekä jameja. Jyväskylän kulttuuritarjonta on monipuolista ja vapaa-ajalla pääsee helposti nauttimaan keikoista, konserteista ja muista esityksistä.

Opiskelija arki voi olla siis hyvinkin kirjavaa. Oman kalenterin voi täyttää juurikin niillä itseä kiinnostavilla vapaa-ajan aktiviteeteilla. Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Sarri, musiikkikasvatuksen opiskelijalähettiläs

Opiskelijan monipuolinen arki Opiskelijan monipuolinen arki Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 6.05 Rating: 5

Ei kommentteja: