AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Liikunnan opiskelijalähettiläs Jani



Tällä kertaa on Suomen ainoan liikuntatieteellisen tiedekunnan vuoro, olen liikunnan opiskelijalähettiläs Jani. Opiskelen viidettä vuotta liikuntapedagogiikkaa eli valmistun parin vuoden sisällä liikunnan- ja terveystiedonopettajaksi. Lisäksi sivuaineina opiskelen luokanopettajaksi ja tavoitteena on mahdollisesti myös laajentaa aineenopettajapätevyyttä psykologiaan ja yhteiskuntaoppiin.


Olen alun perin kotoisin Naantalista (Merimaskusta), Muumimaailman ja Kylpylän läheisyydestä. Jyväskylään muutin kuitenkin Turusta liikuntatieteellisen tiedekunnan ovien auettua heti ensimmäisellä kerralla. Kiitos hyvän valmistautumisen ja valmennuskurssin, pääsin heti kerralla sisään. Minulla on aiempia tutkintoja mm. kaupallisilta aloilta ja työskentelin Turussa useita vuosia pankissa sekä myös isännöintiyrityksen toimitusjohtajana. Tajusin kuitenkin, ettei kaupallinen maailma ollutkaan minun juttuni ja päätin vaihtaa alaa ja kaupunkia kertaheitolla, enkä ole katunut – päinvastoin!

Liikunnalla voi opiskella pääaineina liikuntapedagogiikan lisäksi liikuntabiologiaa ja liikunnanyhteiskuntatieteitä sekä terveystieteitä. Liikunnalta valmistuukin liikuntatieteiden ja terveystieteiden maistereita. Liikuntapedagogiikka sisältää muita pääaineita enemmän käytännön liikuntaa ja opettajaksi kasvamista läpi opintojen, muiden pääaineiden ollessa teoreettisempia.

Erityismainintana Liikunnalla opiskelusta pitää nostaa esille liikunnan ryhmähenki sekä Suomen suurin opiskelijaurheiluseura Liikunnan Riemu. Liikuntalaiset ja riemulaiset ovat yhtä suurta perhettä, joka viettää aikaa keskenään arkena ja viikonloppuna, Liikunnalla, erilaisissa tapahtumissa, sekä etenkin Riemun peleissä, joissa käy jopa yli tuhat katsojaa. Tuleville opiskelijoille haluan antaa neuvon, että lähtekää ihmeessä mukaan kaikkeen tekemiseen. Tulkaa katsomaan pelejä, löytäkää oma lajinne tai kannustakaa katsomossa ja viettäkää aikaa muiden liikuntalaisten kanssa. Se on opiskelijaelämää parhaimmillaan.


Mistä minun päiväni sitten koostuu? Liikuntapedagogiikassa viides vuosi on päättöharjoitteluvuosi, joka koostuu kolmesta eri harjoittelusta sekä laajoista kurssikokonaisuuksista, joiden avulla kasvamme opettajiksi kohti työelämän haasteita. Tällä hetkellä suoritan noista kolmesta harjoittelusta kahta, toista Norssin yläkoulussa ja toista yliopiston liikuntadidaktiikan kurssilla fuksien kanssa. Lisäksi suoritan luokanopettajaopintoja, jotka ovat yllättävänkin kuormittavia ja aikaa vieviä. 

Koska elämä ei voi olla pelkkää opiskelua, mahtuu päiviini myös töitä sekä luottamustehtäviä. Olen toista vuotta Liikunnan Riemun puheenjohtajana ja Liikunnan- ja terveystiedonopettajien liiton hallituksessa. Päivisin teen mahdollisuuksien mukaan opettajan sijaisuuksia ja iltaisin opetan korkeakoululiikunnan tunneilla aloittelijoille palloilulajeja. Ja jotta vapaa-aikaa ei olisi liikaa, olen mukana liikuntalaisten omalla WarmUp -valmennuskurssilla, joka auttaa hakijoita pääsemään sisään Liikunnalle. ”Päätyöni” opintojen ohella on kuitenkin jalkapallo, jossa olen kuudetta vuotta Veikkausliigassa erotuomarina. Päivät ja viikot koostuvat minulla siis hyvin pitkälti kalenteroinnista ja aikatauluttamisesta mutta elän tällä hetkellä unelmaani. 










   
Liikunnan opiskelijalähettiläs Jani Liikunnan opiskelijalähettiläs Jani Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 5.05 Rating: 5

Ei kommentteja: