AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Mitä ovat kesäopinnot?


Mitä opiskelija tekee kesällä?


Opiskelijoista iso osa tekee kesällä töitä, jotta lukuvuoden elämisen kuluja saisi katettua. Osa on ihan vain lomalla, mutta osa opiskelijoista opiskelee myös kesällä. Kesäopinnot ovat monella tapa rahoittaa eläminen kesällä, sillä kesäajan opintoihin voi hakea kesätukea KELA:lta. Tässä blogikirjoituksessa paneudutaan tarkemmin kesäopintoihin.

Mitä opintoja kesällä voi tehdä?

Perinteisiä kesäopintoja ovat itsenäisesti tehtävät kurssit, jotka ilmoitetaan laitosten omilla sivuilla. Kesäopintoina voi olla myös itsenäisesti tehtäviä verkkokursseja, joissa luennot katsotaan tallenteina netistä.

Kesällä järjestetään myös kontaktiopetusta. Tällaisia opintoja ovat esimerkiksi opettajakoulutuslaitoksen kesäpomit eli perusopetuksen monialaisten opintojen kesällä toteutettavia kursseja. Liikunnan, käsityön ja yllin soveltavat osat on mahdollista tehdä kesällä. Yllissä esimerkiksi pidetään lapsille tiedepäivää kesäkuisena perjantaina kontaktiopetuksen lisäksi. Myös esimerkiksi draamakasvatusta voi opiskella kesällä kontaktiopetuksena.

Kesällä on myös mahdollista tenttiä kursseja, joita on esimerkiksi kevään aikana opiskellut. Tentit ovat tiedekuntakohtaisia ja toteutetaan yleisinä tenttipäivinä. Tentteihin tulee ilmoittautua, jotta opiskelijalle voidaan varata oikea tentti tehtäväksi.

Esimerkki kesäopinnoista kontaktiopetuksessa: Draamakasvatuksen perusopinnot Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.

Draamakasvatuksen perusopinnot ovat laajuudeltaan 25 opintopistettä. Ne voi opiskella joko kevät- ja syyslukukaudella muiden opintojen ohella tai kesällä. Opintoihin on hakukierros keväisin. Kesäryhmä opiskelee opinnot kesäkuussa ja elokuussa eli heinäkuu on lomailua. Opinnot ovat sijoittuneet 15.30-21 välille. Kontaktien lisäksi opintojaksolla tehdään oppimistehtäviä. Opinnot ovat superkivat ja hyödylliset esimerkiksi opeopiskelijalle tai draamasta kiinnostuneille. Draamakasvatuksesta lisää täällä: https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/draamakasvatus

Esimerkki kesäopinnoista, joka tehdään itsenäisesti: kasvatustieteen perusopintojen kurssi 5op.

Kasvatustieteen perusopintojen kursseja on pystynyt tekemään kesällä. Kurssit ovat sisältäneet oppimistehtäviä, raportin kirjoittamista tai esimerkiksi tentin. Useisiin kursseihin liittyy myös luentotallenteiden katsomista verkosta. Kasvatustieteen perusopinnot kuuluvat kaikille opettajaksi opiskeleville, joten ne ovat loistavia kursseja kesällä tehtäväksi.


Mitä kesäopiskelu vaatii?

Itsenäinen opiskelu kesällä vaatii itsekuria ja aikataulutustaitoja. Kesäopintoja suunnittelevalle suosittelen aikataulun laatimista: missä aikataulussa aiot opinnot tehdä. Deadlinejen laittaminen kalenteriin saattaa helpottaa työskentelyä huomattavasti, sillä tavoiteaika laittaa raamit työtahdille.

Vinkkinä myös niille, jotka tekevät itsenäisiä kesäopintoja: ota kaveri mukaan opiskeluun! Joskus aikataulussa pysymisen paras keino on tehdä tiimityötä. Selvitä siis etukäteen tekeekö joku kaverisi myös kesäopintoja ja aikatauluttakaa viikossa muutamat yhteiset opiskelusessiot esimerkiksi kivaan kahvilaan. Kesällä myös puistossa tai uimarannalla on opiskelu mahdollista, jos kaipaa ulkoilmaan.

  

Kansainvälinen kesäkoulu Human Science     

Kansainvälinen Human Sciences -kesäkoulu on Jyväskylän kesäksi valtaava huikea kattaus kansainvälistä huippuosaamista. Vaikka kesäkoulun ilmoittautuminen on loppunut jo maaliskuussa, tässä vinkkinä kesäkoulu seuraavalle kesälle. Kesäkoulu järjestetään Jyväskylässä 16:sta kerran ja se koostuu viikon mittaisista aine- ja syventävien opintojen tasoisista kursseista, joita on reilu parikymmentä. Kesäkoulun kurssitarjotin on esimerkiksi humanististen alojen, kasvatustieteiden, liikunta- ja terveystieteiden, yhteiskuntatieteiden ja kauppiksen opiskelijoille suunnattuja. Kurssit ovat maksuttomia JyU:n opiskelijoille.


Miten rahoitan opinnot?

Kesältä voi siis saada opintotukea, se onkin usein syy miksi opiskelijat tekevät kesäopintoja. Toinen syy voi olla se, että haluaa vauhdittaa omaa valmistumistaan ja painaa kursseja menemään myös kesäaikaan. Yleensä nyrkkisääntö tuen nostamiseen on se, että yhtä tukikuukautta kohden tarvittava määrä opintopisteitä on 5. 1 opintopiste vastaa noin 27 tuntia työtä, joten kuukauden työmäärä 5 opintopisteen saavuttamiseksi on 135 tuntia. Tämä työmäärä jaettuna kuukauden neljälle viikolle tarkoittaa siis noin 34 tunnin työtä yhteen viikkoon. Kesätukia nostavalle opiskelu on siis lähes täysipäiväistä myös kesälläkin. Muistutuksena vielä, että kesän ajalle opintotukea pitää hakea KELA:sta erikseen esimerkiksi verkossa.

Kiinnostuitko kesäopinnoista? Tällä sivulla on koottu kesäopintoja tarjoavat tiedekunnat ja tahot: https://opiskelu.jyu.fi/fi/opiskelijalle/sujuva-opiskelu/kesaopinnot


Kesäterkuin, Sarri

Musakasvatuksen opiskelijalähettiläs



Mitä ovat kesäopinnot? Mitä ovat kesäopinnot? Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 7.33 Rating: 5

Ei kommentteja: