Näin keväisin, kun valmistuneet opiskelijat tekevät loppusiivouksiaan asunnoissaan, on opintojaan jatkavalla opiskelijalla loistavat asuntomarkkinat avoinna. Pidän usein loppukeväisin silmällä asuntopalstoja ja Facebook-ryhmiä, josko edullinen, tilava ja valoisa asunto olisi vapautumassa. Tähän kirjoitukseen olen koonnut vinkit asunnonmetsästykseen Jyväskylässä. Nämä vinkit sopivat mainiosti myös ensi syksynä opintojaan aloittavalle tai muuten vain Jyväskylään muuttavalle.
Loppukevät on monestakin syystä loistava asunnonvaihtohetki. Muutto sujuu suhteellisen kivuttomasti keväällä tai kesällä ensinnäikin siitä syystä, että loska ja lumi on menneen mennessään talven mukana. Opintojen loppuessa toukokuussa on myös oiva hetki kalenterin väljyyden puolesta pakkailla rauhassa ja muuttaa. Kevään kirkas valo on myös loppusiivouksen kannalta mukava lisä, myös ikkunat on mukavampi pestä kevätauringon paistaessa.
Asuntoa etsiessä kriteerilista usein kasvaa ultimaattiseksi. Aina ei voi saada sekä parkettilattiaa, parveketta, saunaa, pihaa ja poreallasta samassa asunnossa, vaan listaa pitää osata priorisoida. Mieti siis mitkä kriteerit asunnossa ovat sinulle kaikista tärkeimmät. Itse toivoisin hyvää sijaintia kampuksista, valoisuutta ja tilavuuden tuntua asunnossa ja parveketta. Ja tämä kaikki vielä edullisesti. Muutaman kriteerin mukainen asunto on mahdollista löytää.
Asunnon sijainnissa kannattaa ottaa huomioon ensinnäkin jokapäiväinen liikkuminen kaupungilla eli millainen on "koulumatkasi". Matkaa kannattaa tsekkailla esim Google mapsilla ja ottaa selvää pitääkö matka sisällään paljonkin jyrkkiä mäkiä, jotka alkavat marraskuun synkkinä aamuina ketuttaa. Sijainnin kannalta ratkaisevia muuttujia voivat olla myös lähimmän ruokakaupan ja apteekin sijainti, kuinka kauan kotoa kestää keskustaan tai matkakeskukselle. Myös kulkuyhteydet kannattaa tarkistaa Jyväskylän liikenteen reittioppaasta talven varalle kun pyörä on liian hasardi kulkupeli.
Mistä asuntoilmoitusta sitten kannattaa etsiä? Tässä pieni lista.
- JYY:n asuntopalsta: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta pitää yllä asuntopalstaa, jossa voi ilmoittaa asunnontarpeesta tai vapaasta asunnosta. Palsta löytyy täältä: https://jyy.fi/asuntopalsta/
- Kortepohjan ylioppilaskylä: Kortepohjassa sijaitseva ylioppilaskylä tarjoaa yliopisto-opiskelijoille edullista asumista mukavassa ympäristössä. Kortepohjassa on jopa oma kuntosali sekä opiskelijaravintola. Sivuille pääset tästä: https://www.kortepohja.fi/fi/
- KOAS: Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö vuokraa asuntoja opiskelijoille edullisesti eri puolella Jyväskylää. Koas rakennuttaa tällä hetkellä uusia taloja keskustaan, joten asuntotarjonta on loistava. Huomioitavaa on se, että asunnot ovat tarkoitettu myös muillekkiin opiskelijoille, kuin vain yliopistossa opiskeleville. https://www.koas.fi/fi/
- vuokraovi.com: Tämä on loistava sivusto, jos kaipaa vuokrafirman asuntoa. Hakutoiminto on helppo käyttää. Näppärä kartta-toiminto jokaisen asunnon sivulla.
- Tori.fi: Torissa on yksityisten vuokranantajien laajat asuntomarkkinat. Hakua saa näppärästi rajattua esim neliöiden ja hinnan mukaan.
- Facebook-ryhmät: esim Vuokra-asunnot Jyväskylä. Usein vuokralaiset ilmoittavat asunnosta vuokranantajan puolesta, jolloin kannattaa olla erityisen tarkkana siinä keneltä asunnon vuokraa. Facebookissa pitää muistaa, että joukossa saattaa olla myös huijareita.
- Asunnonvuokrausfirmojen omat sivut. Esim Sato, Realia jne. Usein näiden ilmoituksia löytyy myös esim vuokraovesta.
- Lehti-ilmoitukset: Saattaa kuulostaa antiikkiselta, mutta edelleen voimissaan oleva keino löytää hyvä asunto.
Lähettiläät ovat aikaisemminkin blogissa pohtineet asumista ja tässä muutama hyvä blogikirjoitus:
- Yksityisellä asumisen risuja ja ruusuja on pohtinut huhtikuussa 2017 silloinen lähettiläs Valtteri. http://opiskelijalahettilaat.blog.jyu.fi/2017/04/yksityisella-asumisen-risuja-ja-ruusuja.html
- Kortepohjassa asumisesta on kertonut vuoden 2017 lähettiläs Elina: http://opiskelijalahettilaat.blog.jyu.fi/2017/04/elamaa-kortepohjassa.html
Lisäksi blogistamme löytyy asuinalueiden esittelyjä, selaa valikosta vanhempia kirjoituksia!
Tässä vielä vinkkejä erityisesti niille, jotka aloittaavat syksyllä opintonsa Jyväskylässä.
Asuntomarkkinat ovat kiihkeimmillään juuri silloin kun korkeakoulujen valinnat ilmoitetaan ja siitä eteenpäin syksyyn asti, siitä syystä että silloin suuri määrä ihmisiä saa tietää missä kaupungissa asuu seuraavat vuodet. Kannattaa siis tulosten tultua ryhtyä ripeästi asunnonmetsästykseen. Etukäteen voi miettiä esimerkiksi mieleisiä kaupunginosia, joissa toivoisi asunnon olevan ja omaa budjettia.
Kesätöistä kannattaa laittaa sivuun takuuvuokraan menevä rahasumma joka jyväskylässä vaihtelee sadoista euroista tuhansiin. Voit vertailla millaisia takuuvuokria yksiöillä ja kimppakämpillä esimerkiksi tällä hetkellä on ja miettiä paljonko rahaa pitää säästää.
Mainittakoon vielä se, että useat vuokranantajat vaativat vuokralaisella olevan kotivakuutus. Kannattaa selvittää mistä vakuutuksen saa edullisimmin.
Myös on hyvä muistaa, että opiskelija-asunnon (Kortepohja, KOAS) sähkö ja vesi kuuluvat vuokraan, mutta muualla välttämättä ei. Budjettiin kannattaa laittaa pelivaraa sen verran, että vesimaksuihin ja sähkölaskuun jää myös rahaa vuokran jälkeen.
Lisää vinkkejä saa kysymällä!
Terkuin, Sarri
Musiikkikasvatuksen opiskelijalähettiläs
Kuvat C: Sarri Honkanen
Tavarat tekevät kolkon tuntisesta asunnosta kodin |
Asuntoa etsiessä kriteerilista usein kasvaa ultimaattiseksi. Aina ei voi saada sekä parkettilattiaa, parveketta, saunaa, pihaa ja poreallasta samassa asunnossa, vaan listaa pitää osata priorisoida. Mieti siis mitkä kriteerit asunnossa ovat sinulle kaikista tärkeimmät. Itse toivoisin hyvää sijaintia kampuksista, valoisuutta ja tilavuuden tuntua asunnossa ja parveketta. Ja tämä kaikki vielä edullisesti. Muutaman kriteerin mukainen asunto on mahdollista löytää.
Valoisa keittiö tekee aamupalahetkistä ihania |
Mistä asuntoilmoitusta sitten kannattaa etsiä? Tässä pieni lista.
- JYY:n asuntopalsta: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta pitää yllä asuntopalstaa, jossa voi ilmoittaa asunnontarpeesta tai vapaasta asunnosta. Palsta löytyy täältä: https://jyy.fi/asuntopalsta/
- Kortepohjan ylioppilaskylä: Kortepohjassa sijaitseva ylioppilaskylä tarjoaa yliopisto-opiskelijoille edullista asumista mukavassa ympäristössä. Kortepohjassa on jopa oma kuntosali sekä opiskelijaravintola. Sivuille pääset tästä: https://www.kortepohja.fi/fi/
- KOAS: Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö vuokraa asuntoja opiskelijoille edullisesti eri puolella Jyväskylää. Koas rakennuttaa tällä hetkellä uusia taloja keskustaan, joten asuntotarjonta on loistava. Huomioitavaa on se, että asunnot ovat tarkoitettu myös muillekkiin opiskelijoille, kuin vain yliopistossa opiskeleville. https://www.koas.fi/fi/
- vuokraovi.com: Tämä on loistava sivusto, jos kaipaa vuokrafirman asuntoa. Hakutoiminto on helppo käyttää. Näppärä kartta-toiminto jokaisen asunnon sivulla.
- Tori.fi: Torissa on yksityisten vuokranantajien laajat asuntomarkkinat. Hakua saa näppärästi rajattua esim neliöiden ja hinnan mukaan.
- Facebook-ryhmät: esim Vuokra-asunnot Jyväskylä. Usein vuokralaiset ilmoittavat asunnosta vuokranantajan puolesta, jolloin kannattaa olla erityisen tarkkana siinä keneltä asunnon vuokraa. Facebookissa pitää muistaa, että joukossa saattaa olla myös huijareita.
- Asunnonvuokrausfirmojen omat sivut. Esim Sato, Realia jne. Usein näiden ilmoituksia löytyy myös esim vuokraovesta.
- Lehti-ilmoitukset: Saattaa kuulostaa antiikkiselta, mutta edelleen voimissaan oleva keino löytää hyvä asunto.
Lähettiläät ovat aikaisemminkin blogissa pohtineet asumista ja tässä muutama hyvä blogikirjoitus:
- Yksityisellä asumisen risuja ja ruusuja on pohtinut huhtikuussa 2017 silloinen lähettiläs Valtteri. http://opiskelijalahettilaat.blog.jyu.fi/2017/04/yksityisella-asumisen-risuja-ja-ruusuja.html
- Kortepohjassa asumisesta on kertonut vuoden 2017 lähettiläs Elina: http://opiskelijalahettilaat.blog.jyu.fi/2017/04/elamaa-kortepohjassa.html
Lisäksi blogistamme löytyy asuinalueiden esittelyjä, selaa valikosta vanhempia kirjoituksia!
Kotiin saa ilmettä erilaisilla tekstiileillä |
Asuntomarkkinat ovat kiihkeimmillään juuri silloin kun korkeakoulujen valinnat ilmoitetaan ja siitä eteenpäin syksyyn asti, siitä syystä että silloin suuri määrä ihmisiä saa tietää missä kaupungissa asuu seuraavat vuodet. Kannattaa siis tulosten tultua ryhtyä ripeästi asunnonmetsästykseen. Etukäteen voi miettiä esimerkiksi mieleisiä kaupunginosia, joissa toivoisi asunnon olevan ja omaa budjettia.
Kesätöistä kannattaa laittaa sivuun takuuvuokraan menevä rahasumma joka jyväskylässä vaihtelee sadoista euroista tuhansiin. Voit vertailla millaisia takuuvuokria yksiöillä ja kimppakämpillä esimerkiksi tällä hetkellä on ja miettiä paljonko rahaa pitää säästää.
Mainittakoon vielä se, että useat vuokranantajat vaativat vuokralaisella olevan kotivakuutus. Kannattaa selvittää mistä vakuutuksen saa edullisimmin.
Myös on hyvä muistaa, että opiskelija-asunnon (Kortepohja, KOAS) sähkö ja vesi kuuluvat vuokraan, mutta muualla välttämättä ei. Budjettiin kannattaa laittaa pelivaraa sen verran, että vesimaksuihin ja sähkölaskuun jää myös rahaa vuokran jälkeen.
Lisää vinkkejä saa kysymällä!
Terkuin, Sarri
Musiikkikasvatuksen opiskelijalähettiläs
Kuvat C: Sarri Honkanen
Vinkkejä asunnonetsintään Jyväskylässä
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
1.32
Rating:
Hyviä vinkkejä. Pätevätköhän ne myös siihen, jos on etsinnässä opiskelija-asunto Helsingistä? Tytär pääsi nimittäin kouluun, ja olisi tarkoitus aloittaa opinnot tammikuussa. Olenkin tässä näitä vinkkejä keräillyt. https://setlementtiasunnot.fi/kontulan-setlementtiasunnot/
VastaaPoista