AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Usein kysytyt kysymykset

Moi kaikille täältä riisipuuron keittämisen lomasta!

Vuosi lähenee lujaa loppuaan, joten on hyvä muistella kohtaamisia tulevien hakijoiden kanssa ja millaisiin kysymyksiin me lähettiläät useimmiten pääsemme vastaamaan.

Tuntuuko sinusta toisinaan siltä, että mieleen ei tule yhtäkään järkevää kysymystä, kun niiden esittämiseen annettaisiin tilaisuus? Tai ajatteletko, että sinua pohdituttavat kysymykset olisivat vähäpätöisiä tai jopa itsestäänselvyyksiä, joten niitä ei kannata esittää ääneen?

Et varmasti ole yksin, sillä muistan jopa itse aikoinani ajatelleeni näin. Nyt voin kuitenkin opiskelijalähettiläänä todeta varmana sen, että "tyhmiä" kysymyksiä ei ole olemassakaan ja ainakin itse olisin ollut hyvin kiitollinen, jos olisin itse saanut tavata jonkun, joka osaa vastata minulle yliopistoa koskeviin kysymyksiin. Me opiskelijalähettiläät vastaamme mieluusti niin pieniin kuin suuriin kysymyksiin, joten älä pelkää kysyä niitä kasvotusten tai sosiaalisen median kautta.

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan rakennus Ruusupuisto

Usein hakijat pohtivat sitä, onko yliopistoon vaikea päästä opiskelemaan? Tämä riippuu hyvin paljon siitä, mille alalle olet hakeutumassa. Tiettyjä asioita voimme nähdä hakijatilastoista, kuten hakijoiden määrä suhteessa valituiksi tulleisiin, mutta tilastoihin ei tässä kohtaa kannata liikaa nojata. Eihän sisäänpääsyn tulekaan olla liian yksinkertaista, koska tarkoituksena on valita parhaat hakijat, eikö? Haluan kuitenkin painottaa sitä, että jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet tulla valituksi, kun on motivaatio kohdallaan ja jaksaa tehdä töitä sen eteen. Lainatessani viisaan lähettiläskollegani Emmin sanoja "vain hakemalla voi päästä, yrittämällä ei menetä mitään" tahdon kannustaa teitä jokaista rohkeasti miettimään yliopistoa mahdollisena jatkokoulutuspolkuna itselle!

Lukiossa opiskelevia kiinnostaa monesti se, millaisia ylioppilaskokeiden arvosanoja me yliopistossa opiskelevat olemme kirjoittaneet aikoinaan? Ilman mitään tilastollista perustelua uskaltaisin vastata tähän, että yliopistoon tullaan hyvin erilaisten ylioppilastodistuksien perusteella. Joillekin aloille saatat päästä suoraan ilman pääsykokeita, jos olet menestynyt hyvin ylioppilaskirjoituksissa. Toisille aloille hakiessa ylioppilastodistuksella ei ole mitään merkitystä. Siksi neuvoisinkin jokaista tutkimaan esimerkiksi Opintopolun kautta, millainen painotus ylioppilaskokeilla on sinun haaveilemallasi alalla.

Tulevia hakijoita kiinnostaa tässä vaiheessa vuotta erityisesti se, millaiset ovat pääsyvaatimukset ja pääsykokeet eri aloille? Vaatimukset ja pääsykokeet vaihtelevat hyvin paljon aloittain, joten myös niistä on suositeltavaa lukea tarkemmin Opintopolusta tai yliopiston nettisivuilta. Pääsykokeista voisi kuitenkin sanoa sen verran, että niissä voi olla niin kirjallinen kuin soveltava osio. Kirjallista koetta varten saattaa olla ennakkomateriaali luettavana tai sitten materiaalin saa vasta paikanpäällä koepäivänä. Soveltuvuuskokeissa voi olla esimerkiksi yksilöhaastattelu, ryhmätilanne tai kirjallisia tehtäviä.

Äänekosken lukiolaisia vierailulla Jyväskylän yliopistolla viime keväänä.

Erilaisia jatkokoulutusvaihtoehtoja selatessa saattaa mennä välillä pää aivan pyörälle. Miksi kannattaisi hakea juuri Jyväskylän yliopistoon kaikista vaihtoehdoista? Jyväskylän yliopistolla saat opiskella keskustan kupeessa, järven rannalla. Kolme eri kampusta sijaitsevat aivan toistensa vieressä ja pyörällä on helppoa sekä nopeaa liikkua kaikkialle. Meillä on ammattitaitoista ja helposti lähestyttävää henkilöstöä jokaisessa tiedekunnassa, joten opiskelu on mieluisaa ja monipuolista. Jyväskylän yliopistolla on hyvin aktiivisia ainejärjestöjä, jotka pitävät huolen siitä, että meidän opiskelijoiden oikeuksista pidetään kiinni ja meille on tarjolla tapahtumia laidasta laitaan. Näiden lisäksi on varmasti monia muitakin hyviä syitä valita Jyväskylä. Mitkä ovat olleet esimerkiksi allekirjoittaneen ja lähettiläs-Emmin syyt valita Jyväskylä opiskelukaupungiksi? Molemmille löytyi mieluisia aloja Jyväskylän yliopiston valikoimasta (esim. kasvatustieteet ja historia). Emmillä asui jo tuttuja ja ystäviä Jyväskylässä, joten turvaverkko oli valmiina, kun muutti uuteen kaupunkiin. Itse en tuntenut ketään Jyväskylästä, mutta kohtalainen matka kotikaupungista ja yliopiston kasvatustieteiden hyvä maine houkuttelivat valitsemaan Jyväskylän ensimmäiseksi vaihtoehdoksi valmennuslinjan opettajan kannustamana. Pidämme molemmat Emmin kanssa Jyväskylää juuri sopivan kokoisena kaupunkina ja olemme ehdottomasti nauttineet opiskeluvuosista täällä! Siinä siis myös sinulle monta hyvää syytä valita Jyväskylä.

Monet haluavat myös tietää tarkemmin, millaista se opiskelu yliopistossa oikeasti on? Ovatko päivät aina pitkiä? Eroaako opiskelu lukiossa opiskelusta? Istutaanko yliopistossa vain luennoille ja tehdään tenttejä? Opintojen rakenne riippuu tottakai siitä, mitä alaa opiskelet ja missä vaiheessa opintoja olet menossa. Välillä yliopisto-opiskelijan lukujärjestyksessä saattaa olla koko päiväksi merkittynä luentoja ja oppimistehtävien kirjoittamista, toisinaan päivä saattaa koostua yhdestä tapaamisesta graduohjaajan kanssa. Tenttien tekemisen lisäksi toteutamme projekteja, pari- ja ryhmätöitä, osallistumme pienluokkaopetukseen, luemme kirjoja ja artikkeleita, kirjoitamme opinnäytetöitä ja teemme harjoitteluja työelämässä. Vaikka toisinaan saattaa väsyttää kaiken työmäärän keskellä, opiskelu on kuitenkin siitä erilaista, että se keskittyy juuri sinua kiinnostavaan alaan ja ympärilläsi olevilla on kiinnostus samaan alaan. Se jo itsessään motivoi ainakin minua itseäni jaksamaan!

Muita hyviä kysymyksiä, joita olen itse kuullut ovat muun muassa millainen työllistymistilanne alalla on, millaisissa paikoissa voi tehdä harjoittelut, miten voi yhdistää kaksi mieleistä alaa, millainen asuntotilanne Jyväskylässä on, voiko yliopistossa lähteä vaihtoon, miten voisin hyödyntää mahdolliset välivuodet, miten voisin valmistautua pääsykokeisiin sekä millaisia aineita kannattaisi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Koski sinun kysymyksesi sitten hakemista yliopistoon, itse opiskelua yliopistossa tai vaikkapa asumista ja elämistä Jyväskylässä, kysymyksesi on varmasti loistava esitettäväksi ääneen! Todennäköisesti moni muu etsii vastausta täysin samaan kysymykseen. Toivon, että tämä lyhyt ja tiivis katsaus antaa ideoita niille, joiden mieli on tyhjillään kysymyksistä. Toivon myös, että tämä antaa teille jokaiselle rohkeutta esittää omat kysymykset.

Ihanaa joulua kaikille koko lähettilästiimin puolesta! Tavataan jälleen ensi vuoden puolella!

Terveisin,
Ida-Sofia, varhaiskasvatuksen lähettiläs
Usein kysytyt kysymykset Usein kysytyt kysymykset Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 5.35 Rating: 5

Ei kommentteja: