AMBASSADORS FOR JYU | Opiskelijalähettiläät


Uusi lähettiläskausi on startannut!

Hei!

Uudet tuulet puhaltavat jälleen ja opiskelijalähettilästiimi on täydentynyt monella innostuneella lähettiläällä. He tulevat esittelemään itsensä tarkemmin loppuvuoden 2018 aikana, joten pääsette kuulemaan heistä esittelypostausten myötä lisää.

Syksy on edennyt jo melko pitkälle, mutta mahtavia tapahtumia on vielä edessäpäin. Perjantaina 9.11.2018 Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen aulassa vietetään Hakijan päivää. Tapahtumassa on tavattavissa niin yliopiston henkilökuntaa, opiskelijoita kuin alumneja, jotka ovat valmiina kertomaan tuleville hakijoille kaiken tietämänsä yliopisto-opiskelusta ja eri aloista. Paikalla on myös useampi opiskelijalähettiläs edustamassa omia tiedekuntiaan tai laitoksiaan. Käy siis moikkaamassa heitä! Kurkkaa myös Hakijan päivän monenlaiset oppiaine- ja koulutusesittelyt tästä linkistä.

Marraskuun loppupuolella suuntaamme kohti Helsinkiä! Helsingin Messukeskuksessa 27.-28.11.2018 pidettävät Studia-messut kutsuvat jälleen. Jyväskylän yliopiston ständillä pääset esittämään ne kiperimmätkin kysymykset eri koulutuksista, joihin me opiskelijalähettiläät yhdessä yliopiston henkilökunnan kanssa pyrimme vastaamaan. Viime vuonna tapahtuma sisälsi vaikka minkälaisia yllätyksiä, joten tarkistahan, että seuraat meitä myös sosiaalisessa mediassa, niin et menetä parhaita paloja!

Facebook: Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläät
Instagram: jyuopiskelijalahettilaat

Ottakaa meihin rohkeasti yhteyttä, sillä meidän työkuvaan kuuluu niin teidän kysymyksiin vastaaminen etänä kuin vierailut kouluilla ja tapahtumissa. Jos jokin tietty ala kiinnostaa sinua erityisesti ja haluaisit tietää lähemmin, millaista sen opiskelu on, silloin kannattaa harkita varjostamista. Varjostaminen tarkoittaa, että voit tulla muutamaksi tunniksi tai jopa koko päiväksi kulkemaan opiskelijalähettilään matkassa yliopistolla. Pääset näkemään, millaista on istua luennoilla, osallistua seminaareihin ja syödä yliopiston ruokalassa. Paras tapa siis sukeltaa tutustumaan yliopisto-opiskelijan maailmaan! Laita siis sähköpostia (opiskelijalahettilaat@jyu.fi), jos varjostaminen kiinnostaisi!



Ihanaa loppusyksyä kaikille!

- Ida-Sofia, varhaiskasvatustiede
Uusi lähettiläskausi on startannut! Uusi lähettiläskausi on startannut! Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät on 11.44 Rating: 5

Ei kommentteja: