Jokaisen opiskelijan arki ja tulot ovat erilaiset riippuen esimerkiksi siitä, millainen on asumismuoto, käykö töissä opiskelun ohella ja onko puolisoa jakamassa kuluja. Pidin kirjaa omista tuloista ja menoista viikon ajan, jotta voisin antaa teille yhden esimerkin siitä, millaisiin asioihin opiskelijalla menee rahaa. Olen itse opinnoissa maisterivaiheessa ja kontaktiopetuksen vähyys mahdollistaa työnteon. Kuukausitasolla omat tuloni koostuvatkin opintotuesta (250,80€) sekä palkasta, joka on verojen jälkeen noin 900€/kk. Asun avopuolison kanssa, joten kuukausittaiset kulut esimerkiksi asumiseen liittyen jakaantuvat puoliksi. Tälle kyseiselle viikolle eivät osuneet palkanmaksu tai isot laskut, joten menot koostuivat muista välttämättömyyksistä ja vähemmän välttämättömyyksistä.
Maanantai
- Kävimme avopuolison kanssa jo edellisenä iltana ostamassa ruuat tulevalle viikolle ja hän myös maksoi kauppareissun, joten maanantaina ei tarvinnut murehtia kaupassa käyntiä.
- Maanantai oli itselläni työpäivä. Syön töissä lounaan, jonka summa vähennetään palkastani. Ateriaetu on noin 4€/lounas.
- Hain apteekista lääkkeitä siitepölyallergiaani ja kassalla loppusumma oli noin 20€.
- Puhelinlasku oli mennyt automaattisesti tililtäni ja se oli 14€.
Tiistai
- Jälleen uusi työpäivä ja palkastani vähennettiin noin 4€ ateriaetu.
- Kahvitauolla minulla oli eväänä jogurtti, joka oli ostettu jo sunnuntaina, joten siitä ei kertynyt kuluja tiistaille.
Keskiviikko
- Viikon kolmas ja samalla viimeinen työpäivä, jolloin palkastani vähennettiin jälleen noin 4€ ateriaetu.
- Iltapäivällä minulla oli sovittu tapaaminen opiskelukaverin kanssa, jolloin tekisimme yhteisen kehitysharjoittelun eteen töitä. Ruusupuiston kahviosta mukaan tarttui kuppi kahvia ja jogurtti yhteishintaan 2,80€.
Torstai
- Vierailin aamupäivästä päiväkodilla, joka on mukana kehityshankkeessa, jossa teen harjoittelua. Menin päiväkodille bussilla. Käytän kausilippua bussilla kulkiessa, mikä maksaa opiskelijalle tällä hetkellä 43€/kk. Kuljen lähes päivittäin bussilla, joten kausilippu on itsellä ahkerassa käytössä ja fiksumpi ostos kuin yksittäiset kertaliput.
- Tapasin opiskelukaverin kahvilassa, jossa teimme yhteistä projektia. Opiskelumotivaatiota vauhditti erikoiskahvi ja kakkupala, jotka maksoivat yhteensä noin 10€.
- Pitkästä aikaa minulla oli vapaa iltapäivä, joten pyörähdin vaatekaupoilla ja mukaan tarttuikin ostoksia noin 50€ edestä.
- Illalla luoksemme tuli kaveripariskunta kylään ja päätimme pitää lettukestit. Maito ja vaniljajäätelö maksoivat noin 2€. Muut ainekset lettuja varten löytyivät jo valmiiksi kaapista.
Perjantai
- Jääkaappi alkoi vähitellen kaivat täydennystä, joten kävin ruokaostoksilla, joiden loppusumma oli noin 25€.
Lauantai
- Suuntasin illaksi ystävän luo istumaan iltaa ja hain viemisiksi viinipullon, joka maksoi 8€.
Sunnuntai
- Sunnuntai kului kotona oleskellessa, joten pankkitili sai huokaista helpotuksesta.
Yhteenvetona minulla kului siis vajaa 150€ viikon aikana. En todellakaan ole säästeliäimmästä päästä, mutta toisaalta viikolle sattui melko monta kahvitteluhetkeä ystävien kanssa ja illanistujaiset. Tällainen päiväkirjan pitäminen omista menoista on kyllä oiva tapa seurata, mihin ne omat rahat oikeasti menevät. Opiskelijana on tärkeää tietää, mihin on varaa ja mihin ei. Kun tämän pitää mielessä, on toisinaan mukava käyttää rahojaan muuhunkin kuin laskujen maksamiseen.
Antoisaa tulevaa viikkoa kaikille!
- Ida-Sofia, varhaiskasvatuksen opiskelijalähettiläs
Työssäkäyvän opiskelijan rahankäyttö
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
2.43
Rating:
Ei kommentteja: