Monelle tämän kevään hakijalle jännittäminen ja stressi ovat hyvinkin ajankohtaisia aiheita. Ensin on saatettu stressata ylioppilaskokeisiin lukemista, sitten kokeiden tuloksia ja nyt ovat vuorossa stressi pääsykokeisiin valmistautumisesta ja opiskelupaikan saamisen jännittäminen. Nekin hakijat, jotka eivät ole kärsineet jännityksestä tai stressistä juuri tänä keväänä, saattavat hyvinkin olla asian kanssa hyvin tuttuja.
Jännittäminen ja stressi eivät ole tavattomia vieraita myöskään sen jälkeen, kun opiskelupaikka yliopistossa on auennut. Ainakin itse voin tunnustaa, että molemmat ovat lähestulkoon vakituisia asukkaita omassa taloudessani. Luennot, esseet, oppimistehtävät ja tentit kuormittavat mieltä, eivätkä niiden tuloksetkaan aina ole läpihuutojuttuja.
Useammankin kerran olen kävellyt tenttisaliin niin, että mahassa kiertää ja olo on hermostunut. Olen katsellut muita saliin menijöitä ja miettinyt, miten he voivat näyttää niin tyyniltä. Eikö heitä jännitä? Eivätkö he pelkää, että tentti meneekin huonosti? Olenko minä ainoa, josta tuntuu tältä?
Olen kuitenkin oppinut jokusen tärkeän asia yliopistovuosieni aikana: 1) kukaan ei ole jännittämisen kanssa yksin, vaan jännittäminen on ihan normaalia ja 2) jännittäminen on lopulta täysin turhaa. Vaikka kaikki suorittamani tentit eivät olekaan menneet heti ensimmäisellä kerralla läpi, ei maailma ole siihen loppunut. Yliopisto esimerkiksi määrää, että jokaiselle kurssille täytyy tarjota uusimismahdollisuus, eli huonosti mennyttä tenttiä tai muuta suoritusta saa aina yrittää uudelleen! Opettajatkin ovat vain ihmisiä - yleensä heidän kanssaan saa neuvoteltua, tai jopa sovittua toisen muodon kurssin suorittamiselle.
Koska tiedän kokemuksesta, ettei "jännittäminen on turhaa"-neuvo auta loppujen lopuksi yhtään mitään, listaan muutaman vinkin, joista itselleni on ollut apua:
1) Valmistaudu niin hyvin kuin pystyt. Tee kursseilla annetut tehtävät ajallaan ja panosta tenttiin lukemiseen ja esseiden kirjoitukseen.
2) Tenttitilanteessa hengitä syvään ja yritä rauhoittua. Tentti itsessään kestää vain pari tuntia - siitä selviää kyllä!
3) Ota muutenkin rennosti. Kenenkään valmistuminen ei jää yhdestä tentistä, tai kurssistakaan, kiinni. Yliopiston tavoitteena on saada mahdollisimman monta valmistunutta opiskelijaa, joten jokainen henkilökunnan jäsen ja opettaja tekee parhaansa opiskelijoita auttaakseen.
4) Jos jännittäminen ja stressi tuntuvat ylivoimaisilta, hae apua. Aiemmin blogissa on käsitelty muun muassa Opiskelijan Kompassia ja omaopettajaa sekä tutoreita. Kaikki nämä (ja myös monet muut!) ovat tahoja, jotka auttavat varmasti.
Koska itse olen pyrkinyt taklaamaan stressin ja jännityksen lähinnä järjestelmällisyydellä, annan vielä bonusvinkin:
5) Käytä kalenteria! Sen ei tarvitse olla perinteinen kalenteri, vaan jokainen voi etsiä itselleen toimivimman tavan. Itse käytän tavallisen kalenterin sijasta Bullet journalia, johon kasaan sekä aikataulut, tehtävien deadlinet että opintosuunnitelmat yhden kirjan kansien sisään. Lisäksi ylläpidän Google Drivessä dokumenttia, johon kirjoittelen kurssien deadlinet. Näin en koskaan joudu stressaamaan siitä, että huomaisin viime tipassa unohtaneeni jotain.
Vastaus otsikon kysymykseen on siis EI, yliopisto ei välttämättä tarkoita jännittämistä ja stressiä. On kuitenkin täysin OK ja normaalia, jos näitä tunteita esiintyy. Niiden käsittelyyn saa apua!
Mikäli mielen päälle ilmaantui jotain tai jäi jotain kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä lähettiläisiin!
Takatalvisin terkuin,
kielten lähettiläs Pia
P.S: Onko teillä lukijoilla jotain toimiviksi todettuja vinkkejä jännittämisen ja / tai stressin hallitsemiseen? Jaa omasi kommenttikentässä!
Yliopisto = jännittäminen ja stressi?
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
0.57
Rating:
Ei kommentteja: