Uusi lukukausi pyörähti virallisesti käyntiin kymmenisen päivää sitten, eikä varsinaisten opintojen alkuunkaan ole enää kuin muutama hassu viikko. Monet uudet opiskelijat ovatkin jo saapuneet tai saapumassa Jyväskylään, tai asuneet täällä jo valmiiksi. Teille kaikille haluamme sanoa: Tervetuloa! Toivottavasti pidätte (uudesta) kotikaupungistanne yhtä paljon kuin me!
Vaikka omasta Jyväskylään muutostani on vierähtänyt jo useampi vuosi, muistan edelleen ensimmäiset fiilikseni uudesta kodistani. Olen kotoisin verrattain pieneltä ja maalaismaiselta paikkakunnalla, joten muutto oli lähes kulttuurishokki. Ympärillä olikin yhtäkkiä hirveästi ihmisiä ja asfalttia. Tuntui, ettei puita tai vihreää näkynyt missään - mikä oli toki liioiteltua, katsokaa vaikka Seminaarinmäen kampusta! Ajan kanssa kaupungista paljastui lukemattomia hyviäkin puolia, enkä enää aio muuttaa täältä pois valmistumisen jälkeenkään.
Muutto uuteen kaupunkiin on iso muutos, varsinkin jos muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen. Tärkeintä onkin muistaa, että antaa itselleen aikaa. Vaikka olisi asunut Jyväskylässä koko ikänsä, on yliopiston aloittaminen silti suuri elämänmuutos.
Blogissa on tähän mennessä esitelty näkemisen arvoisia paikkoja, Jyväskylän asuinalueita, kampuksia, liikuntamahdollisuuksia ja paljon muuta. Me opiskelijälähettiläät annamme toki mielellämme vinkkejä niistä kaupungin hyvistä puolista, mutta parhaiten niitä löytää itsekin pitämällä mielensä avoimena ja tutustumalla kaupunkiin itse.
Siispä tervetuloa kaikille uusille opiskelijoille, mistä sitten tänne saavuttekaan. Muistakaa, että meidän lähettiläiden puoleen voi kääntyä minkä vain kysymyksen kanssa.
Törmäilemisiin kampuksella!
Terkuin,
kielten lähettiläs Pia
Tervetuloa Jyväskylään!
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
12.15
Rating:
Ei kommentteja: