Vaihtokokemukseni Kiotossa
Tein vaihtohakemukseni Kiotoon Japaniin lokakuussa 2017 pitkän harkinnan jälkeen. Olin miettinyt paljon sitä, uskallanko lähteä yksin niin kauas Suomesta ja vielä kuuden kuukauden ajaksi. Ajatus Japanissa opiskelusta ja elämisestä innosti hurjasti, mutta samalla mietin, kuinka kova ikävä minulla tulisi läheisiäni.Saavuin Kiotoon syyskuun alussa 2018. Uuteen ympäristöön syvällisemmin tutustuminen oli mahtavaa. En tule unohtamaan sitä intoa, kun olin juuri saapunut Kiotoon ja pääsin tutkailemaan tätä
kaupunkia tarkemmin. Parasta oli ehdottomasti myös tunne siitä, kun huomasin kielitaitoni parantuneen huomattavasti verrattuna vaihtoa edeltäneisiin taitoihini. Uusien ystävien löytäminen ja heidän kanssaan matkailu oli myös ikimuistoista.
Yllättävintä oli se, kuinka paljon myös omaa aikaa tarvitsin vaihdon aikana. Nyt jos voisin yhden asian muuttaa, ottaisin ehdottomasti oman huoneen. Vaikka kämppikseni olikin mukava, jäin kaipaamaan omaa tilaa.
Lisäksi vaikka olin opiskellut japanin kieltä ja kulttuuria jo pitkään ennen vaihtoon lähtöäni, koin kulttuurishokin saapuessani Kiotoon. Sopeutuminen vei minulla jonkin verran aikaa.
Tämä näkymä on kuvattu suoraan vaihtoyliopistoni kampukselta. Vuorimaisemaa on ikävä! |
Opiskelu vaihtoyliopistossa oli hyvin erilaista kuin odotin. Kotitehtäviä tuli paljon ja pieniä testejä oli viikottain. Matkailulle ei jäänyt niin paljon aikaa kuin alunperin ajattelin.
Tiedän nyt kuitenkin vaihdon jälkeen tarkemmin, kuka ja millainen olen. Olen rohkeampi toteuttamaan omannäköistä elämääni ja opin Japanista paljon sellaisia asioita, mitä en olisi kirjoista tai turistimatkailusta voinut oppia. Odotukseni vaihtoa kohtaan olivat hyvin korkealla, joten ihan kaikkea odottamaani en kokemukseltani saanut, mutta sain paljon sellaisia asioita mitä en odottanut.
Kustannukset
Vaihdon kustannukset mietityttivät minua paljon hakiessani. Huolta ei onneksi ollut, sillä sain opintorahaa, ulkomaan asumistukea sekä korotettua opintolainaa vaihdossa ollessani. Lisäksi Jyväskylän yliopisto myöntää vaihtoon lähtijöille apurahan. Apurahan suuruuteen vaikuttaa vaihtokohde sekä vaihdon pituus (lukukausi vai lukuvuosi). Olin myös ennen vaihtoon lähtöäni säästänyt rahaa jonkin verran osa-aikaisista töistäni. Tuet ja pienet säästöt riittivät kattamaan kuluni Japanissa asuessani. Vuokra ei ollut kallis (n. 190 e/kk), sillä jaoin huoneeni yhden kämppiksen kanssa. Lentoliput jouduin kustantamaan itse, mutta näistäkin onneksi löytyy kampanjahintoja.
Kuka voi hakea vaihtoon?
Kinkakuji-temppeli syysloistossaan |
Suosittelen vaihtoon lähtemistä kenelle tahansa, ketä kiehtovat uudet kokemukset, erilaiset kulttuurit ja kansainvälistyminen. Lähdin vaihtoon nimenomaan haastamaan itseäni sekä kokemaan elämää eri puolella maailmaa ja se kannatti.
Miksi juuri SINUN kannattaisi hakea?
Jyväskylän yliopisto tarjoaa laajat mahdollisuudet vaihtoon lähtemiseen sekä Euroopan ulkopuolelle että lähemmäs. Yliopiston omilta kansainvälistymissivuilta täältä löytyy paljon lisätietoa vaihtokohteista, hakemisesta sekä aikaisemmin vaihdossa olleiden kokemuksia. Rohkaisen kaikkia halukkaita hakemaan, sillä vaihtokokemuksesta et jää miinuksen puolelle, oli kokemus minkälainen tahansa!
Tsemppiterkuin,
Psykologian lähettiläs Sonia
Lähtisinkö vaihtoon? Kokemuksia Euroopan ulkopuolisesta vaihdosta
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
7.18
Rating:
Ei kommentteja: