Studia-messut, Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma, järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 3.-4. joulukuuta. Opiskelijalähettiläät olivat luonnollisesti mukana, edustus kaikista tiedekunnista. Yliopiston ständi sijaitsi EduFuturan osastolla, messuvierailla oli siis mahdollisuus tutustua koko kaupungin koulutustarjontaan kerralla.
Pisteellämme kävi kuhina ja pääsimme
molempina päivinä kertomaan Jyväskylän yliopistosta valtavalle määrälle hakijoita. Hiljaista
tai tylsää hetkeä ei todella tullut. Vaikka lähettiläillä on toki tietoa koko yliopiston ja etenkin oman
tiedekuntansa oppiaineista, oli hauskaa laittaa tietämyksensä (ja
tiedonhakutaitonsa) kunnolla peliin hakijoiden esittäessä haastavia kysymyksiä
vieraammista aloista. Saattoi käydä niin, että maisterivaiheen humanistia
rupesi harmittamaan, ettei ole opiskellut yhteiskuntapolitiikkaa kirjallisuuden
opintojensa ohessa, niin mielenkiintoiseksi se kurssikuvauksiltaan osoittautui.
Yksi yliopistomme hienouksista onkin se, että valtaosa aineista on ainakin
osittain valittavissa tai vähintään haettavissa omaa tutkintoa täydentäviin vapaavalintaisiin
opintoihin. Kursseja saa siis valita yli oppiaine-, laitos- ja
tiedekuntarajojen.
Yliopiston koko koulutustarjonta
löytyy täältä, jokaisen oppiaineen kohdalla on esittely sekä tietoa hausta ja
valintaperusteista. Mikäli pää menee pyörälle eri ohjelmien ja opintosuuntien
viidakossa, voin suositella tutustumista
opetussuunnitelmiin. Ne löytyvät kaikkien aineiden osalta täältä. Kun klikkaa
itsensä tiettyyn oppiaineeseen tai opintosuuntaan, avautuu lista kursseista ja linkkien takaa niiden kuvaukset. Näin pääsee
tutustumaan siihen, minkälaisia kurssit todella ovat ja saa paremman käsityksen opintojen
sisällöstä.
Toistuva kysymys messuilla oli se, että miten
yliopisto-opiskelu eroaa lukiosta. Sen lisäksi, että yliopistossa on akateeminen vapaus ja mahdollisuus
räätälöidä tutkintonsa itsensä näköiseksi, on asioiden oppimisessa ero. Yksinkertaistettuna
voisi sanoa, että lukiossa opiskellaan asioita ja yliopistossa opitaan ymmärtämään
niitä sekä käsittelemään edellä mainittua oppia ja ymmärrystä. Toki vastauksia
tähän on yhtä monta kuin vastaajiakin, eikä mikään niistä ole väärin.
Mikäli et tavannut meitä messuilla tai ehtinyt kysymään kaikkea, laita rohkeasti kommenttia tai viestiä täällä, Facebookissa tai Instagramissa. Kiitos vielä kaikille juttelemaan tulleille, oli hurjan kivat messut!
Joulua kovasti odottavin terveisin,
Mirjami, kirjallisuuden opiskelijalähettiläs
Terveisiä Studia-messuilta!
Reviewed by JYU Opiskelijalähettiläät
on
8.11
Rating:
Classic Long Handled Long Handle 3 Piece Stainless Steel
VastaaPoistaClassic Long titanium wire Handled Long Handled Long titanium vs stainless steel apple watch Handled Long Handled titanium wedding band sets Long Handled Long Handled titanium cup Long Handled Long Handled Handled Long Handled Handled Long titanium headers Handled Handled Long Handled Handled